sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Maalämpöä ja rakoja

Paukkupakkasten viimein iskiessä, maalämpöpumppu sanoi painavan sanansa ja jumittui ns. hätäkäytölle (eli lämmitys tapahtuu sähköllä). Putkiin on asennusvaiheessa jäänyt ilmaa, mistä tämä ongelma johtui. Sisälämpötila tippuikin tämän vuoksi alle 18 asteeseen ja laattalattia alkoi olla melkoisen epämiellyttävä, joten villasukat sai kaivaa esille. Viime viikolla tiistaina isäntä ahkeroi luuri korvalla pumpun kimpussa useamman tunnin ajan ja lopulta pumppu lähti jälleen toimivaan niin kuin pitääkin. Torstaina kävivät myös ilmaamassa koko lattialämmitys putkistonkin, ettei sinne jäisi ilmaa enää pyörimään. Lattian betonilaatta ehti kuitenkin melkoisesti näillä pakkasilla jäähtyä, joten pumppu onkin pyörinyt nyt tauotta lämmityskäytöllä ympäri vuorokauden ja vasta nyt viikonlopun aikana lämpötila on noussut siihen, mihin pitääkin. Näin huomaa, ettei vesikiertoinen lattialämmitys ole sellainen, että lämpötilaan voisi nopeasti vaikuttaa vaan muutokseen menee aikaa. Lauhalla säällä pumpu pyöri vain muutamia kertoja vuorokauden aikana. Pumpun ääniongelmat myös loppuivat, kun putkien alle laitettiin jonkinlaista pehmuste mattoa. Ääni johtui siitä, että putket osuivat metalliin ja veden kiertäessä putkissa siitä tuli ääntä.

Pakkasten myötä myös talon seinissä on alkanut olla enemmän ja enemmän elämisen merkkejä ja yhden makkarin seinässä on yhdessä hirressä isompi halkeama, mutta halkeamia ei ole kyllä muuten ilmaantunut. Vasemmalla esimerkki raosta. Eläminen on nyt helppo havaita, kun raot huomaa vahaamattoman puun tullessa esille.. vahauksen iloista ei taida päästä koskaan eroon. :D
Tässä muutamia sisäkuvia, joita ei vielä hirveästi ole jaettavaksi asti, sillä yksi makkari toimii vielä varastona ja monesta tilassa on jokin pieni juttu vielä vaiheessa.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Loppuvuoden tohinat

Hiljaisus blogissa kuvaa hyvin sitä väsymyksen määrää talon valmistuttua. Aika ajoin blogin päivitys kävi mielessä, mutta unohtui samoin tein. Monet asiat olivat pitkälle joulukuuhun vaiheessa, kuten saunan lauteet ja seinien käsittelyt, kattolistoitukset, ovenpielien nurkkapalojen vahaukset ja asennukset.   Vahasienen kanssa on myös kierretty joitakin kohtia vielä siistimässä ja sävyeroja haivyttelemässä. Tosin nyt, kun tässä on asunut niin silmä alkaa jo tottua pieniin eroihin. Lisäksi hirsiseinien eläminen näkyy jo rakojen ilmestymisenä joissakin seinissä ja listojen liitoskohdat elävät myös eli puutalossa paikat elää vuodenaikojen ja kosteuden mukaan. 



Saunan lauteet ja hirsipaneliseinät

Saunaan saatiin lauteet joulukuun puolella, mutta kiukaan takaseinä ja viereinen seinä odottavat vielä jonkinlaista kivijäljitelmälaattaa. Hinta-laatu suhteelta sopivaa laattaa ei ole vielä vastaan tullut, mutta jospa kesään mennessä jotain löytyisi. Seinät ja katto käsiteltiin Supi-saunasuojalla. Seinistä ei haluttua aivan mustia, mutta jotain pientä vanhan ajan savusauna henkeä saunaan haettiin ja sävyyn on oltu kyllä tyytyväisiä. Saunan kattoon asennetut kuituvalot ovat nätit, mutta valaisevat vähän liiankin paljon hämyiseksi haluttua saunaa. Pitää selvitellä onko valoihin saatavilla himmennys, se voisi ratkaista monta asiaa. Nyt omaa silmääni miellyttää enemmän saunan lauteiden alla oleva valo, sillä sauna jää sopivan hämyisäksi. Toivottavasti nuo kuituvalot eivät kuitenkaan olleet täysin turha hankinta.


Kolmas makkari odottaa vielä tapettia yhdelle seinälle tai on siinä tapetti, mutta luonnossa se ei näyttänytkään niin hyvältä kuin piti, joten luultavasti seinä saa saman tapetin kuin viereiselläkin seinällä. Mietinnässä on myös se, että pitäisikö pojan huoneen toinen seinä sittenkin tapetoida, koska maalausjälkeen ei olla tyytyväisiä.

Harmaita hiuksia tässä alkutaipaleella on aiheuttanut mm. takan lämmitys yhdistettynä ilmastointiin. Takkakytkin kyllä saa takan vetämään, mutta tuntuu, että ilmastoinnin kautta savua tulee sisälle. Jospa se tästä, kun löytää vähitellen niksit, millä homma toimii. Leudon talven vuoksi takkaa ei ole vielä tehokäytössä testattu, mutta jos saatiedotus pitää paikkaansa niin viikonloppuna voisi takkaa kunnolla lämmittää ja kokeilla myös ruuanlaittoa uunissa. Maalämpöpumppu on myös jonkin verran mennyt ns. hätäkäytölle, kun putkissa on ollut ilmaa. Lisäksi lämmittäessään pumppu piti alkuun melkoista ääntä, kun osa putkista resonoi jotenkin. Eristeitä lisäämällä ääni jo pieneni, mutta nyt ensi viikolla on tulossa henkilö tarkistamaan voiko ääneen vielä vaikuttaa, tosin nyt ääni ei ole enää niin häiritsevä. Muutenhan pumppu on hiljaa, mutta lämmittäessään  ääntä kuuluu. Meidän pumpun pitäisi olla hiljainen, mutta kuulema joissakin tapauksissa vastaavaa pulmaa on tullut, mutta syytä ei oikein ole saatu selville. 

Joulua uudessa kodissa vietettiin lähipiirin kesken ja pyhät vain löhöiltiin ja nautittiin. Viimeiset kaksi vuotta on olleet rankkoja hometalo taisteluineen ja talon rakentamisineen, mutta jospa nyt koittaisi hieman seesteisempi elämänvaihe.. ainakin toivoa sopii! Mukavaa alkanutta vuotta kaikille rakentajille ja siitä haaveileville! Toivottavasti pian päästään vähän talvestakin nauttimaan lumen muodossa!

Meidän torpan ensimmäinen joulukuusi




keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Lämmintä joulun odotusta kaikille lukijoille!


Kotiin ollaan asettauduttu, pieniä hommia on edelleen tekemättä. Sen takia tunnelmoinkin keittiö olohuone akselia kun se on ainoa esittely kelpoinen paikka. :) Toiveissa olisi päästä jouluna saunaan, lauteet uupuvat vielä..


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Muuttokaaoksen keskellä

Pyhäinpäivää edeltävästi meillä oli viimein käyttöönottotarkastus. Sitä edeltävä viikko oli melkoisen työn täyteinen. Hirsipintojen ja listojen vahauksesta ei tuntunut loppua tulevan. Makuuhuoneiden seinät saivat tapettia ja viimeinen makuuhuone myös laminaatin. Lisänä vielä armoton siivoaminen, mistä ei tunnu loppua tulevan vieläkään. Rakennuspöly on niin hienoa, ettei siitä helpolla eroon pääse. Loppukirin tehoja vei vielä allekirjoittaneen pitkittynyt flunssa. Viime viikolla isäntä alkoi jo viikolla ajamaan tavaroita talolle ja perjantaina muutto saatiin tehtyä. Eilinen päivä menikin vuokra-asuntoa kuuratessa ja tämä päivä siinä, että sai edes tarpeellisimmat tavarat paikoilleen. Yksi makuuhuone on tästä huolimatta täynnä laatikoita, pussukoita ja nössyköitä. Oletin, että hometalosta lähdön yhteydessä tavaroissa tehtiin jo karsintaa kovalla kädellä, mutta näkyy niitä silti olevan ihan kiitettävästi.

Vaikka muutto on nyt ohi, niin silti pientä näperrettävää on vielä edessä. Makkareista puuttuu kattolistat, saunan lauteet ovat vielä paketissa, ovenpielien listojen ns. neliö koristepalat ovat vielä laittamatta ja vahaamatta (eikö se lopu koskaan?!) ja kynnykset puuttuvat. Kynnykset kuuluivat kyllä Kontion pakettiin, mutta ne ovat niin korkeat, ettei niitä voinut asentaa, sillä oven alle on jäätävä riittävästi rakoa, että ilma kiertää. Niin ja tapetointiakin pitäisi varmaan kodinhoitohuoneessa tehdä ja itse asiassa yhden makkarin osalta on pohdittu pitäisikö kuitenkin kummallakin tapettiseinällä olla sama tapetti. Hopean sävyinen tapetti ei sitten tuossa valaistuksessa näyttänytkään niin hyvältä kuin ajateltiin, mutta katsotaan nyt mihin päädytään.

Kahden päivän perusteella voi kaaoksesta huolimatta todeta, että lopputulos on kodikas ja lämmin, erityisesti kodin keskiä keittiö-olohuone on mukava ja toimiva. Siinä epäilemättä viihdytään ja vietetään eniten aikaa! Saunasta tulee varmasti toinen, ainakin allekirjoittaneen, lempipaikka, kunhan nyt valmistuu. Viimeistään jouluna on saunaan päästävä!

Tänään vietettiin isäinpäivää ja pikku ukon 2v. synttäreitä, tosin juhlat oli aika kaukana. Ellei pidä pyykinpesua, siivousta ja järjestelyä juhlana. ;) Nooh, juhlia vietetään sitten myöhemmin. Vielä ei siis pääse huokaisemaan, mutta toivottavasti pahin on nyt takana. Tämä loppusuora sairastamisella höystettynä on vienyt mehut kyllä koko porukasta. Koirakin on varmaan alkanut epäillä, että kotiväki on sekoamassa lopullisesti. :D Vaan pidemmittä puheitta tässä joitakin kuvia muuttotarkastus päivältä.
Teretulemast!

Pikku ukon huone



Vanhempien makkari




Kodinhoitohuone

Kylppärin lattialaatta lähikuvassa

Kylppäri

Eteinen ulko-ovelta kuvattuna

lauantai 9. marraskuuta 2013

Väliaikatiedotus

Teitä blogissa vierailijoita on mukavasti päivittäin. Päivittäminen on viimeisten viikkojen aikana jäänyt, kun on menty tukka putkella. Viikko sitten saimme muuttoluvan ja eilen rykäistiin muuttaa. Pieniä viimeistelyjä on vielä tekemättä, mutta kyllä se tästä, kun saisi jotain järjestystä laatikoiden ja jätesäkkien keskellä. Lähipäivinä teen tarkempaa päivitystä loppusuoran tapahtumista. :)



lauantai 26. lokakuuta 2013

Takka-leivinuuni


Viimein se valmistui! Kyseessä siis Tulikiven Kermansaven mallistosta muokattu mittatilausuuni. Perjantaina saivat kaikki uunin kaakelit ja luukut paikoilleen. Nyt voi aloitella lämmitystäkin pikkuhiljaa lastuja polttamalla. Uuni on vuorattu tosiaan valkeasta kimpale laatasta ja edessä on joitakin kuviolaattoja. Luukuiksi valittiin uusimmat mallit ja luukkujen kahvat tuntuvat tosi jämäkiltä ja luukku menee tiiviisti kiinni. Tulikivellä katsottiiin myös aiempaa vastaavaa luukkumallia, mutta siinä kahvat tuntui jotenkin "rempuloilta". Takkaan ollaan kyllä tosi tyytyväisiä!







tiistai 22. lokakuuta 2013

Lämpöä taloon

Sairastaminen vain jatkuu ja sitä ei yhtään helpota, kun sohvan/ sängyn pohjalta miettii kaikkia tekemättömiä töitä. Itse sain vielä eilen työterveys reissulla puhekiellon, sen toteuttaminen ei ihan niin helppoa olekaan. Onneksi talolla nyt työt etenee. Tänään pitkän päivän jälkeen maalämpöpumppu saatiin pyörimään ja toivottavasti huomenna jo lämmittää. Miinuksena keittiön altaan asennuksessa altaan nurkka lohkesi ja putosi, joten eikun uusi allas tilaukseen. Mikä valuvirhe lie ollut. Näitä pieniä takapakkeja tuntuu vain tulevan. Onneksi ei kuitenkaan mitään suurempaa.
Wc:n kalustus valopeileineen

Nyt kaikki laatoitukset ovat valmiit. Keittiö-olohuone-eteisen laattalattiakin on valmis ja laatta näyttää hyvältä. Saumojen suhteen jäin pohtimaan, että laattaan olisi voinut sopia tummempikin sauma kuin mikä valittiin. Nykyinenkin on hyvä ja on ainakin yhtenevä wc:n ja kodinhoitohuoneen laatoituksen kanssa.

Wc taitaa olla tällä hetkellä ainoa ns. valmis tila. Muissa on vielä enemmän ja vähemmän työtä edessä. Kun vain tästä flunssasta tointuisi niin viikonloppuna voisi aloittaa myös raksan siivouksen, mikä pitäisi varmaan aloittaa ikkunoista, jotka on niin pölyiset, että hyvä, kun läpi näkee. Tässä muutamia pika otoksia talolta. Isompia aloja en edes kuvannut,  kun kaikkialla on tavaraa ja roskaa mielin määrin. Hirsistä ja paneeleista otetut kuvat jostain syystä vääristyvät siirtovaiheessa ja kunnon kuvaa esim. olohuoneen hirsistä en ole tänne saanut näytille. Alla oleva paneelienkin värisävy tuntuu jotenkin vääristyneen. Mystinen ilmiö!

Tästä hirsien vaalennukseen lähdettiin
(valo tosin kellastaa hieman liikaa)
Paneeliseinä vahattuna 2 kertaan. 

Viimeisimpiä päätöksiä: Keskellä lattialaatta (RTV:n Aspen Piombo) ja sivuilla kaksi välitilan laatta vaihtoehtoa. Se kumpaan päädyimme, jääköön vielä salaisuudeksi..

P.s. Blogi sivun alalaitaan kokosin listaa yhteistyötahoistamme. Tarkoituksena on myös talon valmistuttua tehdä kooste talon kaikista rakenne, lämmitys, sisustus yms. valinnoista.