maanantai 6. toukokuuta 2013

Vuoden 2013 tavoite!



Tästä se alkaa, blogimaailmaan tutustuminen ja rakennusprojekti. Saa nähdä riittääkö aika blogin ylläpitämiseen työn, kodin ja raksan keskellä, toivottavasti!

Meidän tapauksessa taloa ei ole suunniteltu ja mietitty pitkään ja hartaasti vaan päätöksiä on tehty loppujen lopuksi aika rivakalla aikataululla. Taustalla on viime vuoden homeloukku kokemus eli vuonna 2011 ostamamme rintamamiestalo paljastui melkoiseksi homepommiksi. Siitä projektista olisi voinut aivan oman bloginsa tehdä, mutta voimia siihen ei ollut. Muutimme talosta pois vuosi sitten keväällä ja joulukuussa saimme lopulta myyjien kanssa sovittua kaupan purkamisesta, vaikka aikaa (ja rahaa) siihen paloi. Kaiken kaikkiaan ei kuitenkaan voida olla kuin tyytyväisiä, sillä vastaavissa tilanteissa käy monelle todella paljon huonommin.

Tätä taustaa vasten lähdimme kartoittamaan mahdollisuutta hirsitalon rakentamiseen. Hometalossamme seinät eristeineen oli se pahin pommi, joten mietittiin ettei nykyisten talojen paksut eristeet jne. ole meidän juttu. Eristämättömästä hirsiseinästä tietää tasan, mitä se on syönyt ja ilmakin kiertää. Samalla aloitimme kaupungin tonttien katselemisen ja melko nopeasti saimme haarukoitua tontin, minkä saa kätevästi liitettyä kaupungin vesi- ja viemäriverkkoon ja väljemmältä, rauhalliselta alueelta. Lisäksi saimme vielä kyseltäessä itsellemme normi kaupungin tonttia isomman tontin (4500 neliötä), mikä heti varailtiin. 

Tarjouksia kyselimme tammikuun aikana mm. Mammuttihirreltä, Finnlamellilta, Hongalta, Kontiolta, Vuokatti hirreltä ja monelta muultakin pienemmältä hirsitoimittajalta. Toiveena oli, että suurin osa talon rakentamisesta toteutuisi ammattilaisvoimin. Hirsitaloissa muuttovalmiita taloja tekee harva ja hinnat ovat melko kovia. Kontion edustajan kautta saimme kuulla rakennusfirmasta, joka on rakentanut mm. Kontion ja Jukka talojen taloja. Näimpä nopeasti päästiin laskemaan budjettia ja yhteistyö käynnistyi vaivattomasti. Tulevaa tonttiakin käytiin katselemassa talon suunnitteluvaiheessa porukalla. Lopulta kaupat lyötiin lukkoon Kontion kanssa helmikuun alussa. 

Talo malliksi valikoitui Mestarimalliston Rantala B muutamilla muutoksilla. Harkinnassa oli myös Nurmi malli, mutta Rantala voi pohjansa puolesta nopeasti voiton. Joitakin muutoksia teimme. Taloa pidennettiin jonkin verran, jotta saunaa saatiin isonnettua ja pesuhuonetta muokkailtiin jonkin verran. Olohuoneeseen lisättiin takaovi ja keittiö-olohuoneeseen toivottiin korotettu sisäkatto. Muuten malli oli mieleinen. Erityisesti pidämme siitä, että olohuone-keittiö on yhtenäistä tilaa ja vanhempien makuuhuone on erillään lasten makuuhuoneista ja makkarista on suora käynti kylppäriin/vessaan. Selkeä, perustalo, missä neliöt on järkevästi käytetty.

Tänään rakennusprojekti pyörähti todella käyntiin, kun kaivinkone pääsi mylläämään tontille. Töissä ollessa oli maisemat huisisti muuttuneet! Tästä alkaa matka kohti terveellistä, hengittävää kotopesää, tervetuloa mukaan matkalle!

3 kommenttia:

  1. Moro. Hyvä blogi sinulla. Meilläkin vähän suunnitelmissa kontion hirsitalo. Jos saa kysyä niin millaisista summista puhutaan jos talon rakennuttaa ulkopuolisella kirvesmiesporukalla tuohon vaiheeseen kuin te teitte? Paljonko teidän tontti maksoi? Voit vastata myös tuonne: markus.piironen@oyk.fi

    VastaaPoista
  2. Moikka! Samaa kyselisin sinulta kuin ylempänä kirjotteleva markus. Mekin olaan harkitu kontion kautta hirsitaloa ja talo tulisi liperiin. Jos haluat vastat niin vastaiet tähän osoitteeseen henna_konttinen@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  3. Moikka, hyvin kirjotettu blogi! Täällä ollaan myös samojen kysymysten äärellä. Varmaan jonkin verran hinnat ja muut muuttunut vuosien myötä mutta kyllä tämä varmaan jotain osviittaa antaa:) Olisi todella iloinen jos voisit kertoa koko projektin hintoja :)! axel.nummi@gmail.com

    VastaaPoista