maanantai 14. lokakuuta 2013

Hirsien vahausta, laminaattien asennusta yms.

Nyt tehdään eikä meinata! Kaksi viikonloppua on kulunut talkoissa raksalla ja viikolla on tehty se, mitä töiltä ja lapsen hoidolta on pystytty. Toissa viikonloppuna työn alle otettiin saunan katto ja seinäpaneloinnit ja siinä samalla asennettiin kuituvalot kattoon. Kuituja otettiin 8 valon sarja, mihin kuuluu erillinen ns. kiuaskuitu. Itse toivoin saunasta mieluummin hämyisää kuin liian valoisaa. Valoja piti tietysti heti testata ja melko hyvältä vaikutti, toki meillä lisävaloa tulee vielä puulämmitteisestä kiukaasta. Kiukaaksi muuten päädyimme ottamaan Harvian Legend 150, se tosin nököttää tällä hetkellä vielä tuulikaapissa. :) Harvia legend 150
Saunan seinien suhteen päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että seinät paneloitiin samaisella hirsipaneelilla kuin väliseinätkin. Hyvältähän se näyttää, mutta aika näyttää alkaako paneelit vääntyillä miten pahasti. Idea taisi olla allekirjoittaneen, joka oli nähnyt kyseisen ratkaisun UusiKoti lehdessä. Jossain taisi olla jopa lauteetkin tehty ylijäämähirsistä, mutta meille tulee ihan peruslauteet.

Pikaisesti puhelimella räpsäisty kuva kuituvaloista

Hirsiseinä ja paneelit käsitelty kerran, "pieni"
sävyero
havaittavissa
Hirsiseinien vahausta on myös tehty aivan urakalla. Hirsitalossa kehutaan sitä, että valmista pintaa tulee nopeasti ja tuleehan sitä, etenkin jos hirret käsittelisi pelkästään jollain suoja-aineella, mutta meillä toiveena on melko vaaleat seinät. Päädyimme Osmo colorin vahaan, värinä Lumi (3188).  Tuo sävy on peittävä ja kahteen kertaan vedettynä sen pitäisi olla täysin peittävä, mutta sienellä käsiteltäessä kolmaskaan kerros ei ole peittävä. Hirsipaneelit tulevat jo kertakäsittelyllä mukavan vaaleiksi, kun ne eivät olleet kerinneet niin tummua, mutta ulkoseinien hirret on toukokuusta asti tummuneet eli niiden käsittely onkin jo haastavampaa. Lisäksi paneelit ovat sileitä, toisin kuin hirret joissa on karheampia kohtia, rokamia ja kolhuja, joihin vaha tarttuu eri tavalla. Olen siis melkein luovuttanut sen suhteen, että seinistä saisi samansävyisiä. Asia ei ole sinällään pulmallinen muualla kuin olohuoneessa, missä hirsi ja paneeli pinnat ovat vierekkäin. Hirsiseinät on käsitelty nyt kolmeen kertaan ja paneelit kertaalleen. Penselillä käsiteltäessä pinnasta olisi tullut hyvinkin peittävä, mutta jälki olisi ollut aivan toisenlainen, kun pensselin karvan jäljet jäisi näkyviin (tätäkin testattiin kaapin taakse piiloon jääviin kohtiin). Hirsiseinien suhteen en ole ihan varma, onko lopputulos sellainen kuin toivoin, mutta neljänteen kertaan ei seiniä ainakaan tällä erää käsitellä. Siinä mielessä vaha on hyvä, koska kerroksia voi olla useita ja siitä huolimatta pinta hengittää, hylkii liikaa ja on pyyhittävissä. Lisäksi vaha on ulkomaalaukseen verrattuna tosi helppoa, kun vahaa sallii hankaamisen ja paikkailun hyvän tovin, toisin kuin "ihana" ulko kuultomaalimme.
Eteisen paneeliseinät




10 kommenttia:

  1. Moikka! Teillä alkaa olla jo hyvällä mallilla talo :) Meille on kanssa nousemassa Kontion Sarastus C Raumalle! Nyt ollaan saatu autotalli/katos valmiiksi, jotta saadaan lämmöt päälle. Maalämpöpumppu kun asennetaan sinne kodinhoitohuoneen tilanpuutteen vuoksi. Nyt on talossa se vaihe menossa, että villat on katossa, väliseinät alkaa olla pystyssä ja levyt toisella puolen! Kiva nähdä kun teillä kohta muutto lähellä :) En osaa yhtään arvioida kuinka kauan meillä vielä menee ja sekös tässä saa vähän paineita aikaan! :D

    Näyttäisi sille, että hirsiseinän saa käsitellä muutamaankin kertaan ennen kuin se näyttää selkeästi vaalealle? Me aiomme myös kuultovalkoista laittaa. :)

    Oletteko te tehneet pääasiassa itse kaikki työt?? :) Oletteko miten hyvin pysyneet budjetissa jos saa kysyä? :) Olisi kiva kuulla muiden kuluneita rahamääriä, mutta ymmärrän kyllä ettei niitä mielellään kerro. :)

    VastaaPoista
  2. Moi!
    Sarastus on mallina ihana ja sitä mekin pohdittiin, mutta budjetin vuoksi päädyttiin tähän halvempaan Rantala malliin. :) Me on itse tehty lähinnä sisäpuolen hommia eli väliseinien pohjatyöt, maalukset/tapetoinnit, laminaattien asennukset, hirsien käsittelyt ulkoa ja sisältä, kattojen ja seinien paneloinnit ja vielä olisi listoitukset edessä. Tosin luulen, että listoituksia asennellaan vielä muutonkin jälkeen, sen verran tiukka on meidän aikataulu. Suurin työ on siis ollut Kolin rakennuksen miehillä (sponssia sinne suuntaan). Hirsiseinät käsiteltiin kolmeen kertaan sienellä ja nyt voi sanoa, että pinta näyttää jo enemmän valkealta kuin oranssilta. :) Töitä niiden seinien kanssa siis saa tehdä!

    Budjetissa on kutakuinkin pysytty, ylityksiä tulee lähinnä keittiön osalta ja siitä, että vaihdoimme hybridilämmityksen maalämpöön. Pienempiä menoeriä on sitten ollut mm. olohuoneen laatoitus, valaistukseen tehdyt muutokset jne. Lopullinen hinta liikkuu jossain 180-190 000 välillä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä siitä tosiaan aika upea tulee, vielä kun valmistuu! :) Minusta tämä teidän Rantalakin on kaunis ja hyvä pohjaratkaisu teillä! Hommaa riittää sisätöissäkin! Meillä teki Kontion porukka pystytyksen ja katon valmiiksi, loput ollaan itse pikku hiljaa sukulaisten avulla tehty. Autotalliin tilattiin tavarat Kontiolta ja pystytettiin itse! Listoja nyt ehtii hyvin laittaa vielä silloin kun asuu paikalla! Niin tekee tosi moni. Huhhuh, eli pitää varautua sisäseinien tahimiseen! Ulkopuolessakin oli kyllä oma vääntäminen ;)

    No teillä on hyvin kohtuullisenä pysynyt budjetti, ihan kadehdin! Onko teillä oma vai vuokratontti? :) Teillä ei ilmeisesti ole autotallia vielä? :) Meillä lähinnä niistä tuli ylitykset alkuperäiseen suunnitelmaan nähden.. :)

    Todella kiva lukea muiden kokemuksia ja etenemistä! :) Pistä ihmeessä paljon kuvia tänne ja sitten myös niistä listoituksista ;) Meillä on vähän vielä auki miten ne pitäisi toteuttaa. :)

    VastaaPoista
  4. Meidön budjetti on tiukka, kun tätä edeltävästi kävimme läpi hometalon kaupan purkuprosessin ja siinä tuli jonkin verran takkiin, tosin meille kävi hyvin moneen muuhun vastaavaan tapaukseen verrattuna. Autotallia ei ole, se on tulevaisuuden projekteja sitten. :) meille tosin voisi riittää varasto autotalli kompleksikin, mutta aika näyttää.

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Ihanaa, kun pääsette kohta muuttamaan. Olen seurannut hiljaisena lukijana projektianne. Itse aloimme rakentamaan tuossa viime toukokuussa hirsitaloa. Nyt on lämmöt kytketty ja sisähommia pääsee jatkamaan rauhassa kylmältä.

    Meillä käsiteltiin nuo hirsiseinät sisältä hyvissä ajoin, kun katto oli pään päällä ja ikkunat plus ulko-ovet laitettu. Heinä-elokuun vaihdetta taisi tarkalleen aika olla. Hirsiseinät kun tummuu niin nopeasti, niin halusin pelata varman päälle ettei tarvitse useampaan kertaan vahailla. Päädyttiin laittamaan Bloom paneelivahaa, sävynä poutapilvi. Vaatii kyllä toisen kerran vahaamisen, jotta sävystä tulee tasainen, vaikka kehuttiinkin tuon vahan olevan tosi hyvä peittämään ja tekemään tasaista jälkeä. Liekö vika levittäjässä :)

    Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  6. Kiva Sanna, että olet projektia seurannut! Tuo aikaisin vahaus olisi ollut ihan fiksua mutta aina tuntui muut hommat menevän etusijalle. Ulkopuolen maalaus oli niin tuskaisaa että kauhulla mietin jo sitä että ensi kesänä sekin on uusittava. :)

    VastaaPoista
  7. Voi sentään, onpas teillä kaikilla jo kivalla mallilla talot. Meille tulee Kontion Laaksolasta muunnosmalli, ja samaan aikaan rakennetaan myös autotalli-varasto rakennus. Mie tulin taas teidän sisähommia ihastelemaan, ja seinäpaneleiden käsittelyä pähkäilemään, vaikka menee vielä kolme viikkoa ennenkuin hirsiä edes tulee tontille :)

    VastaaPoista
  8. Moi,
    hyvältä näyttää!
    Meillä Kontion Herukka mietinnässä. Onko tuossa teidän budjetissa mukana tontti ja rakennukseen tulevat liittymien hinta, sillä tuo kuulostaa miellyttävän matalatasoiselta budjetilta. Toki, jos ja kun osaa tehdä paljon asioita itse niin säästäähän siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse itselleni vastaten - kun blogianne luki tarkemmin löytyikin vastaukset kysymyksiini.
      Hyvä blogi! Löysin heti pari asiaa, mitkä pitää tarkistaa.

      Poista
  9. http://www.pajutex.fi/puunvalkaisuaineet/tremax-puunvalkaisuaine-5l

    Et ilmeisesti ole valkaissut hirsiä ennen vahaamista? Me ollaan valkaistu rakennusaikana tummentuneet hirret ja ihan uskomatonta kuinka tehokas aine tuo on! :) Meillä on myös tarkoitus käsitellä seinät valkokuultaviksi.

    VastaaPoista